Kuusamolaista hahmotutkimusta ja kirjaväsymys

Olen yleensä vähän jäljessä kulkeva ja hitaastilämpiävä. Se henkilö, joka vasta parin vuoden päästä arvostaa niitä biisejä, jotka muut ylikuluttivat kolme vuotta sitten. Ajatus leffojen ensi-iltoihin raahautumisesta inhottaa (koska mikään ei ole parempaa kuin melkein tyhjässä teatterissa istuminen) ja en todellakaan lue kirjoja niiden ilmestymisvuoden aikana. 

Joten näin ollen ei ole mikään ihme, että tartuin vasta nyt läpikehuttuun teokseen, joka julkaistiin neljä vuotta sitten. 

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014)

334 s. / 10h 23min

Heti aloittaessani tämän kirjan pohdin tulevaa blogipostausta ja aavistin valmiiksi, että tämä kirja tulee lentämään välittömästi Liian Epämääräinen Kategorisoitavaksi -luokkaan. Osuin oikeaan. Kuusamoon sijoittuva tarina kestää vuosikymmeniä ja se kerrotaan neljän henkilön näkökulmasta. On Maria, kipakka ja kunnioitettu kätilö, tämän avioton katkeroitunut tytär Lahja, jonka voisi ehkä mieltää varsinaiseksi päähenkilöksi, Lahjan miniä Kaarina, joka elää anoppinsa varjossa sekä Lahjan aviomies Onni, josta en keksi spoilerivapaata luonnehdintaa.

Tarkemmin ajatellen en osaa myöskään tiivistää Neljäntienristeyksestä lyhyttä juonisynopsista. Joten ehkä sitä voisi parhaiten kuvata termillä character study, sillä on selvää, että hahmot ovat nyt juonta tärkeämpiä. Huolella mietittyjä ja kirjoitettuja, ainakin kaikki näkökulmahenkilöt on kuvattu niin taidokkaasti ja moniulotteisesti, että he tuntuvat oikeilta ihmisiltä. Jopa ärsyttävimpinä ja turhan riidanhaluisina hetkinä heitä on mahdollista ymmärtää edes jollain tasolla. 

Tarinaan on löytynyt sopiva balanssi: tekstiin on jätetty tarpeeksi vihjeitä, jotta selviäisi, mitä kaikkea ei sanota ääneen, mutta lukijaa ei pidetä idioottina. Ilahduin aina saadessani varmistuksen omiin aavistuksiini, kun keksin etukäteen, mistä luultavasti oli kyse. Siitä huolimatta lopun viimeinen paljastus onnistui osittain yllättämään - ja samalla tarjoamaan selityksen monelle asialle, jotka olin päätynyt ohittamaan. Pystyin myös ohittamaan usein inhoamani huonekalujen ylitsevuotavan kuvailun - mikä saattaa kertoa siitä, että tämänkaltaiseen tarinaan se oikeasti sopii. Yllättävän monta asiaa, jotka eivät monessa tarinassa toimi ja saavat laskemaan kirjan käsistä, voi saada anteeksi, jos on tarpeeksi hyvä kirjoittaja. Kirja nimittäin sisältää yhden inhokkitropeistani, jonka haluaisin kuolevan pois, mutta toisaalta ymmärrän, miksi tähän ratkaisuun päädyttiin. Heitin myös päässäni ties kuinka monta "roll credits" -vitsiä neljäntienristeyksen saadessa maininnan itse tarinassa.

Neljäntienristeys on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta kuinka voi olla ihminen niin väsynyt yhden kirjan jäljiltä? Olen monta kertaa aiemminkin lukenut hyvin raskaita tekstejä - aiheiltaan, en nyt puhu mm. tällä hetkellä työn alla lojuvasta tenttikirjasta, jonka raskaus johtuu siitä, ettei kirjoittaja osaa selittää asiaansa kovin tiiviisti - mutta tällä kertaa tunne oli aavistuksen toisenlainen. Onko olemassa diagnoosia hyvän kirjan jälkeiselle väsymykselle?