Anglofiili ja Sherlockiina
Hieman myöhässä päädyin julistamaan, että otan osaa bookishteaparty -blogissa kaavailtuun Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaasteeseen. Haluaisin väittää lukevani paljon naisten kirjoittamia kirjoja, mutta muun muassa pieni katsaus blogissa käsiteltyihin kirjoihin näytti, että sukupuolibinäärin mukainen kirjailijajakauma menee seuraavasti: mieskirjailijoita on mainittu 4 kappaletta, naisia 3 (teknisesti ottaen neljä, jos E.L. James lasketaan mukaan, mutta voidaanko olla puhumatta siitä). Melkein tasan, ja postausmääräni ei ole kovin kummoinen. Myös oma (pieni) kirjahyllyni sisältää paljon naisten kirjoittamia teoksia. Hyvä linja, monet suosikkiteokseni ovat niin miesten kuin naisten kynistä peräisin.
Kuitenkin, monet naiset kirjoineen jäävät vähemmälle huomiolle kuin mitä ansaitsevat. Ja kategorioita oli haasteessa tarpeeksi vähän, joten kaltaiseni kevytsarjalainen voi jopa selvitä haasteesta. Älysinpä vielä keskiyön paikkeilla, että yhden kategorian olen jo maaliskuun aikana suorittanut.
Keskustellaanpa siitä naisen kirjoittamasta dekkarista. Tai kahdesta. Tarkalleen ottaen sarjasta.
Robin Stevens nousi tietoisuuteeni - yllätys yllätys - Storytelin kautta. Etsiessäni mielenkiintoista kuunneltavaa silmieni eteen pomppasivat värikkäät kansikuvat ja tutut lukijanimet. Alkuun olin hieman skeptinen, sillä esittelyteksti kertoi kyseessä olevan dekkari lapsille/nuorille. Onnekseni päädyin kuuntelemaan ensimmäisen osan. Ja toisen. Kolmas on työn alla.
Robin Stevens: Murder Most Unladylike (2014)
5h 47min
Jo pelkkä miljöö onnistui myymään tämän kirjan minulle: tarina sijoittuu 30-luvun englantilaiseen tyttöjen sisäoppilaitokseen. Liikaa etsiväromaaneja lukenut Daisy Wells ja tämän paras ystävä Hazel Wong ovat päätyneet perustamaan kouluunsa etsivätoimiston - johon ei luonnollisesti kuulu muita jäseniä eikä heillä ole juuri mitään tapauksia ratkottavanaan. Ei ennen kuin Hazel löytää liikuntasalista biologian opettajan kuolleena. Mutta vain hetkeä myöhemmin hänen palatessaan paikalle Daisyn kanssa ruumis on kadonnut. Kyseessä on selkeästi murha - ja epäiltyjä useita.
Tarinaa kertoo tapauskirjaa pitänyt Hazel, joka on tullut englantilaiseen kouluun Hong Kongista - eli täysvalkoiseen ympäristöön, jossa itse loistaa ainoana poikkeuksena. Ulkopuolisuuden tunnetta ja ajan käsityksiä kiinalaisista sivutaan aina jonkin verran, kuin myös kulttuurieroja. Lisäksi mielenkiintoisen sävyn luo myös Hazelin oma sisäinen englantilaisuuden ihannointi, kiitos kotona luettujen kirjojen ja isältä perittyjen asenteiden. Hazel on lisäksi myös erittäin sympaattinen, älykäs ja samaistuttava kertoja, etenkin tuntiessaan olonsa vähäisemmäksi Daisyn rinnalla. Elämään mahtuu aina se yksi kaveri, jolle ollaan vähän kateellisia.
Daisy puolestaan on englantilainen kaunotar, lordin tytär, fiksu, aina äänessä ja juuri sellainen yksilö, joka vetää kaverinsa mukaan kummallisiin juoniin ja potentiaalisesti pahantekoon. Tai tässä tapauksessa etsiväntyöhön. Ajoittain jokseenkin kusipäinen tapaus, etenkin jyrätessään Hazelin, mutta on selvää, että hahmokehitystä on havaittavissa horisontissa. On toivoa, että Daisy oppii huomaavaisemmaksi, vähemmän äkkipikaiseksi ja Hazel puolestaan kerää itsevarmuutta ja oppii pitämään vahvemmin puoliaan.
Kirjan mysteeri on rakennettu hyvin - eikä edes kauhean ennalta-arvattavaksi, vaikka kyseessä onkin klassinen kuka-sen-teki -murhatapaus. Ylipäätään koko tekstistä huokuu vanhanaikaisen dekkarin vaikutukset - ei ihme, kun muistetaan, mitä Daisykin on pääasiassa lukenut. Koska sisäoppilaitosasetelma on heikkouteni, ajoittainen kuvaus tyttöjen jokapäiväisestä elämästä on myös kiinnostavaa ja usein myös hauskaa luettavaa. Eniten parannettavaa Stevensillä on tarinan rytmityksestä - välillä jäädään laahaamaan, ja alussa kestää myös, ennen kuin tarina kunnolla potkaistaan käyntiin. Ikävä kyllä tätä ongelmaa ei ole vielä ainakaan kahdessa seuraavassa sarjan osassa ratkaistu. Voin sen kuitenkin antaa anteeksi, sillä muuten kyseessä on vahva esitys.
Robin Stevens: Arsenic For Tea (2015)
6h 10min
Sarjan toinen osa on marginaalisesti pidempi, mutta tuntui huomattavasti tiivistahtisemmalta. Jotain rytmityksessä meni tällä kertaa paremmin. Mainitaan muuten tähän väliin, että nämä teokset sopivat täydellisesti äänikirjoiksi - eikä vähiten siksi, että kolme ensimmäistä osaa lukee brittinäyttelijä Gemma Chan.
Daisy Wells ja Hazel Wong ovat ensimmäisen murhatapauksensa jälkeen lomalla Daisyn kotona Fallingfordissa ja juhlimassa Daisyn syntymäpäiviä. Paikalle on kutsuttu useita vieraita, muun muassa kleptomaanitäti sekä Daisyn viehättävä setä, joka todennäköisesti työskentelee salaiselle palvelulle. Lisäksi vieraiden joukkoon kuuluu erittäin epäilyttävä ja äärimmäisen epämiellyttävä herra Curtis. Joka myrkytetään Daisyn syntymäpäiväjuhlien aikana. Jälleen Daisylla ja Hazelilla on tapaus ratkottavana, kun myrsky estää ketään lähtemästä ja poliisia saapumasta - mutta tällä kertaa epäiltyjen joukossa on Daisyn perheenjäseniä.
Jälleen kyseessä oleva mysteeri on hyvin mietitty, ja ainakin omat epäilykseni todellisesta syyllisestä heräsivät vasta samaan aikaan Hazelin kanssa. Toki jos kuuntelisin/lukisin uudelleen, saattaisin poimia merkkejä jo aikaisemmin. Stevens tekee hyvää työtä luomalla melkein koko hahmokaartista tarpeeksi epäilyttäviä, että oikea syyllinen voidaan piilottaa näiden sekaan. Ja toisen osan hahmot ovatkin hieman mieleenpainuvampia kuin ensimmäisen - Daisyn perhe ja sukulaiset ovat vähintään omituisia.
Monille aikuisille on yllättävän hankalaa kirjoittaa lapsia tai teinejä - liian autenttisina he käyvät lukijan hermoille, mutta pikkuaikuiset kuulostavat niin ikään väärältä. Hazel ja Daisy ovat 13-vuotiaita ja hyvin älykkäitä, mutta etenkin tässä kirjassa muistutetaan hyvin, että he todella ovat vielä lapsia. Daisy ei luonnollisesti halua epäillä omia perheenjäseniään ja kimpaantuu Hazelin yrittäessä muistuttaa häntä, että mahdollisuus näiden osuudesta murhaan on olemassa. Lisäksi Stevens tuo tässä (ja myös kolmannessa osassa, joka minulla on kuuntelussa) esiin myös, kuinka järkyttynyt Daisy on siitä, että hänen omassa kodissaan on tapahtunut murha, jonka tekijä saattaa olla hänelle sukua. Eikä Hazelkaan kovin hyvin asiaa ota: yksi ruumis viime lukukaudella oli aivan tarpeeksi ja heti eteen tuodaan toinen.
Paras puoli Stevensin kirjoissa on ehdottomasti - siitä huolimatta, että 30-luku, kiinalainen naisprotagonisti ja sisäoppilaitosasetelma ovat kaikki suuria plussia silmissäni - että vaikka kirjat on tarkoitettu lapsille, ne eivät pidä yleisöään tyhmänä. Ehkä juuri siksi näistä pystyy parikymppinen prokrastinoija ja miksei vanhempikin otus nauttimaan.
Kuitenkin, monet naiset kirjoineen jäävät vähemmälle huomiolle kuin mitä ansaitsevat. Ja kategorioita oli haasteessa tarpeeksi vähän, joten kaltaiseni kevytsarjalainen voi jopa selvitä haasteesta. Älysinpä vielä keskiyön paikkeilla, että yhden kategorian olen jo maaliskuun aikana suorittanut.
Keskustellaanpa siitä naisen kirjoittamasta dekkarista. Tai kahdesta. Tarkalleen ottaen sarjasta.
Robin Stevens nousi tietoisuuteeni - yllätys yllätys - Storytelin kautta. Etsiessäni mielenkiintoista kuunneltavaa silmieni eteen pomppasivat värikkäät kansikuvat ja tutut lukijanimet. Alkuun olin hieman skeptinen, sillä esittelyteksti kertoi kyseessä olevan dekkari lapsille/nuorille. Onnekseni päädyin kuuntelemaan ensimmäisen osan. Ja toisen. Kolmas on työn alla.
Robin Stevens: Murder Most Unladylike (2014)
5h 47min
Jo pelkkä miljöö onnistui myymään tämän kirjan minulle: tarina sijoittuu 30-luvun englantilaiseen tyttöjen sisäoppilaitokseen. Liikaa etsiväromaaneja lukenut Daisy Wells ja tämän paras ystävä Hazel Wong ovat päätyneet perustamaan kouluunsa etsivätoimiston - johon ei luonnollisesti kuulu muita jäseniä eikä heillä ole juuri mitään tapauksia ratkottavanaan. Ei ennen kuin Hazel löytää liikuntasalista biologian opettajan kuolleena. Mutta vain hetkeä myöhemmin hänen palatessaan paikalle Daisyn kanssa ruumis on kadonnut. Kyseessä on selkeästi murha - ja epäiltyjä useita.
Tarinaa kertoo tapauskirjaa pitänyt Hazel, joka on tullut englantilaiseen kouluun Hong Kongista - eli täysvalkoiseen ympäristöön, jossa itse loistaa ainoana poikkeuksena. Ulkopuolisuuden tunnetta ja ajan käsityksiä kiinalaisista sivutaan aina jonkin verran, kuin myös kulttuurieroja. Lisäksi mielenkiintoisen sävyn luo myös Hazelin oma sisäinen englantilaisuuden ihannointi, kiitos kotona luettujen kirjojen ja isältä perittyjen asenteiden. Hazel on lisäksi myös erittäin sympaattinen, älykäs ja samaistuttava kertoja, etenkin tuntiessaan olonsa vähäisemmäksi Daisyn rinnalla. Elämään mahtuu aina se yksi kaveri, jolle ollaan vähän kateellisia.
Daisy puolestaan on englantilainen kaunotar, lordin tytär, fiksu, aina äänessä ja juuri sellainen yksilö, joka vetää kaverinsa mukaan kummallisiin juoniin ja potentiaalisesti pahantekoon. Tai tässä tapauksessa etsiväntyöhön. Ajoittain jokseenkin kusipäinen tapaus, etenkin jyrätessään Hazelin, mutta on selvää, että hahmokehitystä on havaittavissa horisontissa. On toivoa, että Daisy oppii huomaavaisemmaksi, vähemmän äkkipikaiseksi ja Hazel puolestaan kerää itsevarmuutta ja oppii pitämään vahvemmin puoliaan.
Kirjan mysteeri on rakennettu hyvin - eikä edes kauhean ennalta-arvattavaksi, vaikka kyseessä onkin klassinen kuka-sen-teki -murhatapaus. Ylipäätään koko tekstistä huokuu vanhanaikaisen dekkarin vaikutukset - ei ihme, kun muistetaan, mitä Daisykin on pääasiassa lukenut. Koska sisäoppilaitosasetelma on heikkouteni, ajoittainen kuvaus tyttöjen jokapäiväisestä elämästä on myös kiinnostavaa ja usein myös hauskaa luettavaa. Eniten parannettavaa Stevensillä on tarinan rytmityksestä - välillä jäädään laahaamaan, ja alussa kestää myös, ennen kuin tarina kunnolla potkaistaan käyntiin. Ikävä kyllä tätä ongelmaa ei ole vielä ainakaan kahdessa seuraavassa sarjan osassa ratkaistu. Voin sen kuitenkin antaa anteeksi, sillä muuten kyseessä on vahva esitys.
6h 10min
Sarjan toinen osa on marginaalisesti pidempi, mutta tuntui huomattavasti tiivistahtisemmalta. Jotain rytmityksessä meni tällä kertaa paremmin. Mainitaan muuten tähän väliin, että nämä teokset sopivat täydellisesti äänikirjoiksi - eikä vähiten siksi, että kolme ensimmäistä osaa lukee brittinäyttelijä Gemma Chan.
Daisy Wells ja Hazel Wong ovat ensimmäisen murhatapauksensa jälkeen lomalla Daisyn kotona Fallingfordissa ja juhlimassa Daisyn syntymäpäiviä. Paikalle on kutsuttu useita vieraita, muun muassa kleptomaanitäti sekä Daisyn viehättävä setä, joka todennäköisesti työskentelee salaiselle palvelulle. Lisäksi vieraiden joukkoon kuuluu erittäin epäilyttävä ja äärimmäisen epämiellyttävä herra Curtis. Joka myrkytetään Daisyn syntymäpäiväjuhlien aikana. Jälleen Daisylla ja Hazelilla on tapaus ratkottavana, kun myrsky estää ketään lähtemästä ja poliisia saapumasta - mutta tällä kertaa epäiltyjen joukossa on Daisyn perheenjäseniä.
Jälleen kyseessä oleva mysteeri on hyvin mietitty, ja ainakin omat epäilykseni todellisesta syyllisestä heräsivät vasta samaan aikaan Hazelin kanssa. Toki jos kuuntelisin/lukisin uudelleen, saattaisin poimia merkkejä jo aikaisemmin. Stevens tekee hyvää työtä luomalla melkein koko hahmokaartista tarpeeksi epäilyttäviä, että oikea syyllinen voidaan piilottaa näiden sekaan. Ja toisen osan hahmot ovatkin hieman mieleenpainuvampia kuin ensimmäisen - Daisyn perhe ja sukulaiset ovat vähintään omituisia.
Monille aikuisille on yllättävän hankalaa kirjoittaa lapsia tai teinejä - liian autenttisina he käyvät lukijan hermoille, mutta pikkuaikuiset kuulostavat niin ikään väärältä. Hazel ja Daisy ovat 13-vuotiaita ja hyvin älykkäitä, mutta etenkin tässä kirjassa muistutetaan hyvin, että he todella ovat vielä lapsia. Daisy ei luonnollisesti halua epäillä omia perheenjäseniään ja kimpaantuu Hazelin yrittäessä muistuttaa häntä, että mahdollisuus näiden osuudesta murhaan on olemassa. Lisäksi Stevens tuo tässä (ja myös kolmannessa osassa, joka minulla on kuuntelussa) esiin myös, kuinka järkyttynyt Daisy on siitä, että hänen omassa kodissaan on tapahtunut murha, jonka tekijä saattaa olla hänelle sukua. Eikä Hazelkaan kovin hyvin asiaa ota: yksi ruumis viime lukukaudella oli aivan tarpeeksi ja heti eteen tuodaan toinen.
Paras puoli Stevensin kirjoissa on ehdottomasti - siitä huolimatta, että 30-luku, kiinalainen naisprotagonisti ja sisäoppilaitosasetelma ovat kaikki suuria plussia silmissäni - että vaikka kirjat on tarkoitettu lapsille, ne eivät pidä yleisöään tyhmänä. Ehkä juuri siksi näistä pystyy parikymppinen prokrastinoija ja miksei vanhempikin otus nauttimaan.
Ei kommentteja:
Jos on sanomista, sano asiallisesti.