Överi Edvard(iaaninen huono mies)
En selvästi ole truu kirjabloggaaja. Käväisin viime viikon perjantaina Turun kirjamessuilla, kuten tapoihin kuuluu, enkä ostanut mitään. Bibliomania on joko hellittänyt otettaan tai sitten sitä ei ole ollut alun perinkään.
Okei, syitä oli paljon. Yksi oli rahan säästäminen kuun lopussa tapahtuvaa ekskursiota varten (kohteessa on Sephora), toinen se, ettei minulla oikeastaan ollut yhtäkään ns. pakkohankintaa ja kolmantena ajatus "tää löytyy kirjastosta/tää on Storytelissä!". Viimeksi mainittu perustelu esti ostamasta mm. Tommi Kinnusen Pintin tai Marko Hautalan Leväluhdan. Vain yhden kirjan kohdalla jouduin vakavasti pohtimaan, mutta lompakon napit pysyivät kiinni - lainaan kappaleen vanhemmilta, kun ovat saaneet sen luettua.
Eteenpäin. Lukeminen on kuitenkin syyskuun ojasta noussut takaisin liikkeelle, sain viimeisteltyä erään aika mielenkiintoisen teoksen, johon tutustuin kesän Finnconissa, mutta jonka sain käsiini vasta reippaasti myöhemmin.
Artemis Kelosaari: Omenatarha eli kertomus huonoista miehistä (2017)
260s.
1900-luvun alun Lontoossa kaupungin kuuluisin mieskurtisaani Apple Cinnamon on iskenyt silmänsä pankkiiri Burken poikaan, jota kutsuu Strawberryksi. Strawberry karkaa tiukan isänsä luota Applen "hellään" huomaan, tarkoituksenaan oppia yhtä taitavaksi ja legendaariseksi kurtisaaniksi. Toisaalla Pyhän Johannes Evankelistan poikakodissa Dick ja Will elävät käytännössä vankeudessa, jossa päivisin julistetaan syntisyyttä ja iltaisin harjoitetaan laajaa hyväksikäyttöä rikkaiden rahoittajien toimesta. Tarinat lähtevät kietoutumaan, kun Applen erään asiakkaan - joka myös rahoittaa poikakotia - näytelmä herättää kohua ja poikakodissa tapahtuu murha, joka yritetään lakaista maton alle.
Omenatarha on varsin lyhyt teos ja juoni tuntui silti käynnistyvän aika hitaasti, alun kuluessa siihen, että ehditään tutustua päähenkilöihin. Hyvä päätös, sillä ainakin näkökulmahenkilöistä on mahdollista välittää edes jonkun verran. Strawberry jäi harmillisen etäiseksi, mutta huomasin ilahtuvani, että eräästä hahmosta, jonka oletin jäävän yksiulotteiseksi pahikseksi, paljastui mielenkiintoisia puolia.
Noin puolivälissä tarinaa heitin varovaisen arvion, että tarinasta 50 prosenttia on pornoa ja loput jotain muuta, joka on kirjoitettu vähintään yhtä hävyttömästi. Kelosaaren kirjoitustyylistä ja tarinan sisällöstä tuli vähän samankaltainen fiilis kuin Kakegurui-animesta, etenkin Applen näkökulman seksikuvausten kohdalla. Jos tyyli olisi yhtään vähemmän överi, myötähäpeä ehkä pakottaisi kääntämään katseen pois, mutta iloisesti saatoin jatkaa lukemista "miksi teen näin" -tunteen kanssa.
Aikakausi ja miljöön kuvailu onnistuivat hivelemään omaa estetiikkaani harvinaisen onnistuneesti, edvardiaanisessa (ja viktoriaanisessa) vain on sitä jotain. Tämä tuli esille ei niinkään loputtoman kuvailulitanian, vaan hyvin asetettujen yksityiskohtien kautta. On silintereitä, on sosialismia, on siveettömyysoikeudenkäyntejä. Paljon s-alkuisia sanoja.
Omenatarhan maailmassa on paljon potentiaalia ja muutamien yksityiskohtien perusteella herää pieniä mahdollisuuksia, että samaan universumiin sijoittuvia tarinoita voisi olla tulossa lisää. Jos näin käy, harkitsen vakavasti niihin tarttumista.
Okei, syitä oli paljon. Yksi oli rahan säästäminen kuun lopussa tapahtuvaa ekskursiota varten (kohteessa on Sephora), toinen se, ettei minulla oikeastaan ollut yhtäkään ns. pakkohankintaa ja kolmantena ajatus "tää löytyy kirjastosta/tää on Storytelissä!". Viimeksi mainittu perustelu esti ostamasta mm. Tommi Kinnusen Pintin tai Marko Hautalan Leväluhdan. Vain yhden kirjan kohdalla jouduin vakavasti pohtimaan, mutta lompakon napit pysyivät kiinni - lainaan kappaleen vanhemmilta, kun ovat saaneet sen luettua.
Eteenpäin. Lukeminen on kuitenkin syyskuun ojasta noussut takaisin liikkeelle, sain viimeisteltyä erään aika mielenkiintoisen teoksen, johon tutustuin kesän Finnconissa, mutta jonka sain käsiini vasta reippaasti myöhemmin.
Artemis Kelosaari: Omenatarha eli kertomus huonoista miehistä (2017)
260s.
1900-luvun alun Lontoossa kaupungin kuuluisin mieskurtisaani Apple Cinnamon on iskenyt silmänsä pankkiiri Burken poikaan, jota kutsuu Strawberryksi. Strawberry karkaa tiukan isänsä luota Applen "hellään" huomaan, tarkoituksenaan oppia yhtä taitavaksi ja legendaariseksi kurtisaaniksi. Toisaalla Pyhän Johannes Evankelistan poikakodissa Dick ja Will elävät käytännössä vankeudessa, jossa päivisin julistetaan syntisyyttä ja iltaisin harjoitetaan laajaa hyväksikäyttöä rikkaiden rahoittajien toimesta. Tarinat lähtevät kietoutumaan, kun Applen erään asiakkaan - joka myös rahoittaa poikakotia - näytelmä herättää kohua ja poikakodissa tapahtuu murha, joka yritetään lakaista maton alle.
Omenatarha on varsin lyhyt teos ja juoni tuntui silti käynnistyvän aika hitaasti, alun kuluessa siihen, että ehditään tutustua päähenkilöihin. Hyvä päätös, sillä ainakin näkökulmahenkilöistä on mahdollista välittää edes jonkun verran. Strawberry jäi harmillisen etäiseksi, mutta huomasin ilahtuvani, että eräästä hahmosta, jonka oletin jäävän yksiulotteiseksi pahikseksi, paljastui mielenkiintoisia puolia.
Noin puolivälissä tarinaa heitin varovaisen arvion, että tarinasta 50 prosenttia on pornoa ja loput jotain muuta, joka on kirjoitettu vähintään yhtä hävyttömästi. Kelosaaren kirjoitustyylistä ja tarinan sisällöstä tuli vähän samankaltainen fiilis kuin Kakegurui-animesta, etenkin Applen näkökulman seksikuvausten kohdalla. Jos tyyli olisi yhtään vähemmän överi, myötähäpeä ehkä pakottaisi kääntämään katseen pois, mutta iloisesti saatoin jatkaa lukemista "miksi teen näin" -tunteen kanssa.
Aikakausi ja miljöön kuvailu onnistuivat hivelemään omaa estetiikkaani harvinaisen onnistuneesti, edvardiaanisessa (ja viktoriaanisessa) vain on sitä jotain. Tämä tuli esille ei niinkään loputtoman kuvailulitanian, vaan hyvin asetettujen yksityiskohtien kautta. On silintereitä, on sosialismia, on siveettömyysoikeudenkäyntejä. Paljon s-alkuisia sanoja.
Omenatarhan maailmassa on paljon potentiaalia ja muutamien yksityiskohtien perusteella herää pieniä mahdollisuuksia, että samaan universumiin sijoittuvia tarinoita voisi olla tulossa lisää. Jos näin käy, harkitsen vakavasti niihin tarttumista.
Ei kommentteja:
Jos on sanomista, sano asiallisesti.