Masokisti lukee Fifty Shadesia, osa 1/?

Otsikko kertoo kaiken. Tein jotain niin hirveää kuukausi tai pari takaperin, että käytin rahaa tähän kirjan irvikuvaan. Kuitenkin olin sen verran ekologinen, että kyseessä oli e-kirjaversio, eikä se kierrätykseen kelpaamattomaksi tehty fyysinen kopio.

Olen koko tänä aikana - jolloin yhtään minkään lukeminen on ollut osaltani vähäistä - selvinnyt sivulle 69 (heh heh). Tiedän juonen jo etukäteen kuultuani sen muiden referoimana ja katsottuani CinemaSinsin poiminnat leffaversiosta. Keskitytään nyt niihin huomioihin, mitä täältä voin poimia.

Alkupuolen lukemisesta on sen verran aikaa, etten kauheasti muista mitään yksittäisiä hirveyksiä. Todettakoon kirjoitustyylistä yksinkertaisesti se, että se on liian fanfictionmaista. Ilkeästi sanottu, joten selvennetään vähän (ei, minulla ei todellakaan ole mitään fanfictionia vastaan, olenhan itsekin aloittanut kunnolla kirjoittamisen kyseisestä lajista). Ne, jotka ovat ficcejä lukeneet pitkän aikaa, tietävät kyllä, miten kirjoitusten laatu on  muuttunut vuosien aikana. Tai no, paremminkin, miten oikeasti hyvät kirjoittajat ovat nykyään nousseet kunnolla esille, purple prosen ja geneeristäkin geneerisemmän ficcityylin (syytän myös englannin kieltä, sen kanssa on oikeasti vaikea kirjoittaa omaperäisesti) painuessa ainakin suurimmassa osassa fandomeita taka-alalle. Tiedä sitten, mistä tämä johtuu, yksi luonnollinen syy varmasti se, että monet silloin vuosia sitten kirjoittaneet ja edelleen jatkavat ovat vanhempia.

Ellei jo selväksi ole käynyt, niin Fifty Shades on tätä hyvin geneeristä ficcityyliä. Juuri sellaista, mitä olisi ehkä 6 tai 7 vuotta sitten pidetty ihan hyvänä fanfictionissa. Ei-yllättävästi pikainen googletus selvitti, että alkuperäinen ficci Master of the Universe, josta tarina jalostettiin ja jolla oli huomattavasti parempi nimi, aloitettiin ilmeisesti vuonna 2009. Paljon ficcejä lukeneena tyyli on tuttua, vaikka luenkin tätä suomeksi käännettynä, useita ilmaisuja, jotka pystyn helposti kuvittelemaan ja joita olen nähnyt käytettävän ainakin 30 muussa tarinassa. Toisaalta, yritä nyt keksiä lause, jota kukaan muu ei olisi ikinä  kirjoittanut.

Mennään lyhyempiin huomioihin. Kirja itsessään tuskin kaipaa yhtään enempää esittelyä, muistin virkistykseksi, että päähenkilön nimi oli Anastasia Steele ja "rakkauden" kohde Christian Grey.

"Naamani on varmasti kuin Kommunistisen manifestin kansi."

Käväisin tänään joululahjainspiraatiota hakiessani Akateemisessa kirjakaupassa ja silmiini osui hyllystä juurikin Kommunistinen manifesti. Noh, Anastasia, et sinä väärässä ole, sillä kansi tosiaan oli punainen. Kirjoittajalla on selvästi taipumus pudotella kirjojen nimiä tekstiin, kenties osoittaakseen ja muistuttaakseen, että hei, päähenkilö on kirjallisuudenopiskelija! Koska sehän on liian pieni yksityiskohta muistettavaksi näin muuten.

"Tulen hulluksi kun vain ajattelenkin Christian Greyn hikeä."

Minä en. Voiko joku kertoa, mitä seksikästä tuossa oli? Ja miksi ihmeessä se oli tekstissä kursiivilla, kun kaikki on muutenkin Anan sisäistä monologia?

"Hänen kulmakarvansa värähtävät"

Miten?

"Anastasia, sinä olit koomassa. Nekrofilia ei ole minun juttuni. Minä pidän tajuissaan olevista naisista."

a) Nekrofilia = seksuaalinen kiinnostus ruumiisiin, koomassa oleva ei ole kuollut b) Anastasia oli sammunut, ei koomassa, joten tässä ei ollut mitään järkeä.


" "Olen niin pahoillani."
Hänen huulensa kohoavat ironiseen hymyyn.
"Iltahan oli oikein hauska. En tule unohtamaan sitä vähään aikaan."
En minäkään - voi, taas se paskiainen nauraa minulle. En pyytänyt häntä tulemaan paikalle ja hakemaan minua kotiin. Jollakin tavalla minut on nyt lavastettu pahikseksi."

Millä logiikalla?


Näin aluksi. Myöhemmin voin jatkaa huomioilla uusista järjen riemuvoitoista. En ole päässyt edes siihen, kuinka kirjailija sekoittaa alitajunnan ja omantunnon...