Maalaritappajasielukasinkvisiittori

Mihin meni kesä? Ei ainakaan lukemiseen. Töihin pääasiassa. En ole ehtinyt kirjoittamaan kesän aikana yhtään. Päivät menevät vähän hukkaan, kun matkaan menee julkisen liikenteen kanssa melkein tunti per suunta. Hyödynsin niitä sen verran, että kuuntelin/luin yhden Storytel Original -meiningin.

JP Koskinen: Hautakello (2019?)

~ 10h

Storytelin original -sarjoille tyypillisesti tarina on jaettu kymmeneen noin tunnin mittaiseen jaksoon.

Helmet-haaste:

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

Nuori taiteilija, setänsä ja eksentrisen kotiopettajan kasvattama sekä lapsuutensa jokseenkin hämärästi muistava Axel Svart tapaa meedion istunnossa ystävänsä Kasperin viehättävän sisaren Helenin, johon rakastuu nopeasti. Vierailu sedän kartanossa sisältää kummallisia sattumuksia, joiden jälkeen Helen sairastuu ja kuolee (vau, kuinka originaali käänne, oh god). Vaan Axelilla on ratkaisu: kotiopettaja Schtein jätti hänelle mystisiä aineita, joiden avulla hän ja Kasper aikovat herättää Helenin henkiin.

Axelin on kuitenkin palattava Pariisiin jatkamaan taideopintojaan, ja Kasper jää Suomeen vahtimaan sisarensa haudalle asetettua hautakelloa ja odottamaan sen soimista. Ranskassa Axel tapaa Walter Sickertin, englantilaisen taiteilijan, joka tuntuu välittömästi vanhalta ystävältä. Myös kotiopettajan sukulainen ottaa yhteyttä ja Axel pääsee käsiksi Schteinin kirjeisiin ja muistiinpanoihin: sielut voivat palata ruumiisiin, ja jotkut syntyvät uudelleen. Ja koska tämä ei ole tarpeeksi, Axelin seuratessa Sickertiä Lontooseen hän kuulee myös herrasmiehestä nimeltä Viiltäjä-Jack.

Oliko siinä paljon asiaa? Niin minustakin. Myönnän, että välillä en ollut aivan varma, minkä juonen oli tarkoitus olla pääasiallinen ja minkä oli tarkoitus kulkea sivussa mukana. Saman tien totean myös, että se ei oikeastaan haitannut. Tarina on täynnä mielenkiintoisia mysteereitä, jotka kaikki avautuvat vähitellen. Jaksotus on onnistunutta, ja Koskinen on osannut kirjoittaa jokaisen osan loppuun vetävän cliffhangerin. Loppuosan käänteet tulivat ehkä hieman sarjatulimaisella tykityksellä, mutta notkahdus on pieni. 

Praise the deities, vaikka suuri osa muista hahmoista jää etäiseksi - todennäköisesti tarkoituksella - tarjoilee Hautakello jotain, mitä rakastan: itse päähenkilö on oikeasti kiinnostava, ja mysteerien keskiössä! Axel aloittaa varsin hajuttomana ja mauttomana protagonistina, mutta tarinan edetessä tästä nousee esiin uusia puolia... jotka eivät välttämättä ole erityisen hyviä. Sickert muistuttaa uhkaavampaa variaatiota siitä toksisesta mulkvistikaverista, joka jokaisella on joskus ollut. Kuitenkin Axelin lisäksi merkittävimmältä tuntuu tämän kotiopettaja Schtein - joka on kuollut. Postuumi hahmo nousee upeasti esille ja tämän vaikutus protagonistin elämään ei unohdu hetkeksikään.

Valittu aikakausi hivelee estetiikkahermoani jälleen, ja arvostan, ettei yliluonnollisia elementtejä yritetty alussakaan peitellä. Lienee syytä vilkaista kirjailijan muutakin tuotantoa tulevaisuudessa.

Vaan mitä sitä lukisi seuraavaksi? 

P.S.: Pysykäähän kuulolla Twitterissä, lähiaikoina (toivottavasti) tarjolla on mielenkiintoista tavaraa kuultavaksi. Ei, en ole vieläkään esikoiskirjailija, sori.