Yksi, kaksi, hiukset magiaksi...
Luulisi, että sosiaalisen eristäytymisen aikana olisi aikaa tehdä jotain. Opiskella ja kasata kurssit, jotta valmistuisi kandiksi. Siivoilla, toteuttaa luovia projekteja, editoida podcastia julkaisukuntoon. Lukea kirjoja.
Noh, olenhan tässä kahta etäkurssia tahkonnut läpi, toinen alkaa olla jo taputeltu. Sen sijaan kaikki muu jää vähemmälle tekemiselle. Kuten myös vapaa-ajan lukeminen. Vuoden toinen kirja oli itselläni kesken jo helmikuusta lähtien, mutta viimeistelin sen viime viikolla samalla, kun olin viimein päätynyt siivoamaan. Sen jälkeen, kun olin antanut itselleni luvan siivoukseen, kun edellisenä päivänä olin rykäissyt yhdeksässä tunnissa 10 sivun esseen. Ollapa itseohjautuva tekijä.
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (2018)
443s./16h 55min
Helmet-haaste:
7. Kirjassa rikotaan lakia
Finlandia Junior -voittaja, ja erittäin hypetetty tapaus, jota olin silmäillyt jo hyvän aikaa, ennen kuin aloitin kuuntelun. Tuhatkuolevan kirous sijoittuu Indarasiaan, jossa Loimuloiskeen kylässä kasvaa Pau, jonka äiti saa hepulin tyttären leikatessa tukkansa. Reaktio ihmetyttää, kunnes Paun isoveli Tristin saa kutsun Magia-akatemiaan ja käy ilmi, että hiukset ovat oleellinen taikomisen aines. Siitä eteenpäin myös Pau alkaa haaveilla kutsusta Magia-akatemiaan ja taikomisesta. Ja kuinka ollakaan, 14-vuotiaana Pau saa oman kutsunsa ja matkaa Sisintraan, valmiina opettelemaan taikomista. Vaan mikään ei mene niin kuin oli tarkoitus.
Kuten tässä vaiheessa kirjaa lukematon saattaa olettaa - ja mitä kieltämättä itsekin odotin aluksi - asetelma vaikuttaa monista eri tarinoista tutulta maaginen koulu -asetelmalta. En ollut itse kauheasti perehtynyt kirjaan etukäteen, joten en odottanut tarinan kääntyvän aivan toiseen suuntaan. Käänne kuitenkin tapahtuu vasta, kun tarina on ehtinyt kulkea jo hyvän matkaa, mutta ei liian myöhään, joten ehdimme vielä tutustua siihenkin, mistä oikeastaan on kyse. Indarasiassa magiaan liittyvää byrokratiaa pyörittää Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto, tuttavallisemmin Ötky, joka tuputtaa ihmisille taikakäyttöön epäilyttävää ainetta fosoraa, ja valvoo tarkasti magian käyttöä. Arvatkaa, mistä löytyy tarinan pahis. Ötky on vähitellen haalinut itselleen tarkalla propagandalla ja ujuttautumisella valtaa Indarasiassa, mutta sille on myös vastustajansa: Tetraedri, jota johtaa jahdattu, voimakas maagi, Nubya tuhatkuoleva. Ja käy ilmi, että Nubyalla ja Paulla on enemmän yhteyksiä kuin ensiksi voisi kuvitella.
Enorannan maailmanrakennus on mielenkiintoista, vaikka siihen jää myös paljon kuviteltavia aukkoja, sillä Paun näkökulma on kuitenkin varsin rajattu - joissain tapauksissa juonellisesti hyvästä syystä. Yritin pitkään saada selkeää kuvaa siitä, kuinka moderni yhteiskunta Indarasia oikeastaan on. Magiaa harjoitetaan, mutta monet asukkaat eivät taio lainkaan. Teknologiaa ei näytä juurikaan olevan, mutta yhteiskunta vaikuttaa muuten jokseenkin modernilta, ja se sopii tarinaan hyvin. Vaikka taikuus ja taistelut saavatkin omat kuvauksensa, tehdään kuitenkin selväksi, kuinka iso osuus pelissä on myös propagandalla, uutisoinnilla ja protesteilla. Taikuuden puolesta säännöt selitetään varsin selkeästi enkä huomannut kummallisia logiikkaloikkia. Hiusten ja muiden ihokarvojen ja vastaavien ruumiista irti lähtevien asioiden - kuten kuukautisveren - käyttäminen taikomiseen on kiinnostava idea, ja sitä on käytetty tarinassa hyvin.
Ai että, mahdollisuus polyamoriseen ratkaisuun hukattiin. Harmillista. Paulla on säpinää kahden Magia-akatemiassa ensin tavatun pojan kanssa - tyypillisempi ya-ihastus Kenone sekä pimeää rakastava pasifisti Daui - ja luojan kiitos vältymme sentään kolmiodraamalta. Valituksestani huolimatta romanssikuviot ratkottiin kirjan lopussa sopivasti. En odottanut ihan niin eksplisiittistä seksikohtausta keskelle kirjaa kuin sinne oli ujutettu, mutta sekin oli kirjoitettu mielestäni onnistuneesti. Ehdottoman plussan annan myös hyvästä naisparien kuvauksesta - kyllä, tässä oli aikaa ruotia vielä aikuistenkin suhdekuvioita.
Tuhatkuolevan kirous on hypetyksensä ansainnut. Onnistuisinkohan lukemaan vielä kolmannenkin kirjan tänä keväänä?
Noh, olenhan tässä kahta etäkurssia tahkonnut läpi, toinen alkaa olla jo taputeltu. Sen sijaan kaikki muu jää vähemmälle tekemiselle. Kuten myös vapaa-ajan lukeminen. Vuoden toinen kirja oli itselläni kesken jo helmikuusta lähtien, mutta viimeistelin sen viime viikolla samalla, kun olin viimein päätynyt siivoamaan. Sen jälkeen, kun olin antanut itselleni luvan siivoukseen, kun edellisenä päivänä olin rykäissyt yhdeksässä tunnissa 10 sivun esseen. Ollapa itseohjautuva tekijä.
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (2018)
443s./16h 55min
Helmet-haaste:
7. Kirjassa rikotaan lakia
Finlandia Junior -voittaja, ja erittäin hypetetty tapaus, jota olin silmäillyt jo hyvän aikaa, ennen kuin aloitin kuuntelun. Tuhatkuolevan kirous sijoittuu Indarasiaan, jossa Loimuloiskeen kylässä kasvaa Pau, jonka äiti saa hepulin tyttären leikatessa tukkansa. Reaktio ihmetyttää, kunnes Paun isoveli Tristin saa kutsun Magia-akatemiaan ja käy ilmi, että hiukset ovat oleellinen taikomisen aines. Siitä eteenpäin myös Pau alkaa haaveilla kutsusta Magia-akatemiaan ja taikomisesta. Ja kuinka ollakaan, 14-vuotiaana Pau saa oman kutsunsa ja matkaa Sisintraan, valmiina opettelemaan taikomista. Vaan mikään ei mene niin kuin oli tarkoitus.
Kuten tässä vaiheessa kirjaa lukematon saattaa olettaa - ja mitä kieltämättä itsekin odotin aluksi - asetelma vaikuttaa monista eri tarinoista tutulta maaginen koulu -asetelmalta. En ollut itse kauheasti perehtynyt kirjaan etukäteen, joten en odottanut tarinan kääntyvän aivan toiseen suuntaan. Käänne kuitenkin tapahtuu vasta, kun tarina on ehtinyt kulkea jo hyvän matkaa, mutta ei liian myöhään, joten ehdimme vielä tutustua siihenkin, mistä oikeastaan on kyse. Indarasiassa magiaan liittyvää byrokratiaa pyörittää Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontaosasto, tuttavallisemmin Ötky, joka tuputtaa ihmisille taikakäyttöön epäilyttävää ainetta fosoraa, ja valvoo tarkasti magian käyttöä. Arvatkaa, mistä löytyy tarinan pahis. Ötky on vähitellen haalinut itselleen tarkalla propagandalla ja ujuttautumisella valtaa Indarasiassa, mutta sille on myös vastustajansa: Tetraedri, jota johtaa jahdattu, voimakas maagi, Nubya tuhatkuoleva. Ja käy ilmi, että Nubyalla ja Paulla on enemmän yhteyksiä kuin ensiksi voisi kuvitella.
Enorannan maailmanrakennus on mielenkiintoista, vaikka siihen jää myös paljon kuviteltavia aukkoja, sillä Paun näkökulma on kuitenkin varsin rajattu - joissain tapauksissa juonellisesti hyvästä syystä. Yritin pitkään saada selkeää kuvaa siitä, kuinka moderni yhteiskunta Indarasia oikeastaan on. Magiaa harjoitetaan, mutta monet asukkaat eivät taio lainkaan. Teknologiaa ei näytä juurikaan olevan, mutta yhteiskunta vaikuttaa muuten jokseenkin modernilta, ja se sopii tarinaan hyvin. Vaikka taikuus ja taistelut saavatkin omat kuvauksensa, tehdään kuitenkin selväksi, kuinka iso osuus pelissä on myös propagandalla, uutisoinnilla ja protesteilla. Taikuuden puolesta säännöt selitetään varsin selkeästi enkä huomannut kummallisia logiikkaloikkia. Hiusten ja muiden ihokarvojen ja vastaavien ruumiista irti lähtevien asioiden - kuten kuukautisveren - käyttäminen taikomiseen on kiinnostava idea, ja sitä on käytetty tarinassa hyvin.
Ai että, mahdollisuus polyamoriseen ratkaisuun hukattiin. Harmillista. Paulla on säpinää kahden Magia-akatemiassa ensin tavatun pojan kanssa - tyypillisempi ya-ihastus Kenone sekä pimeää rakastava pasifisti Daui - ja luojan kiitos vältymme sentään kolmiodraamalta. Valituksestani huolimatta romanssikuviot ratkottiin kirjan lopussa sopivasti. En odottanut ihan niin eksplisiittistä seksikohtausta keskelle kirjaa kuin sinne oli ujutettu, mutta sekin oli kirjoitettu mielestäni onnistuneesti. Ehdottoman plussan annan myös hyvästä naisparien kuvauksesta - kyllä, tässä oli aikaa ruotia vielä aikuistenkin suhdekuvioita.
Tuhatkuolevan kirous on hypetyksensä ansainnut. Onnistuisinkohan lukemaan vielä kolmannenkin kirjan tänä keväänä?
Ei kommentteja:
Jos on sanomista, sano asiallisesti.